
Siili on solminut Maa- ja metsätalousministeriön Tietopalvelukeskuksen (Tike) kanssa puitesopimuksen tietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä. Puitejärjestely koskee projektitoimituksia sekä asiantuntijapalveluita ja on voimassa kaksi vuotta. Lisäksi sopimukseen liittyy kahden vuoden optiokausi.
Siilin julkishallinnon yksikkö (DevTrain Oy) on toimittanut aiemmin Tikelle avoimen lähdekoodin alustaan liittyviä asiantuntijapalveluita ja osallistunut sähköisen asioinnin kehitysprojekteihin. Tikelle kehitetyt sovelluskehykset ovat helpottaneet ja nopeuttaneet ohjelmistojen kehittämistä. Esimerkkinä viljelijöille suunnattu sähköinen tukihaku, jonka ohjelmisto on toteutettu muihin Euroopan maihin verrattuna erittäin kustannustehokkaasti.
Siili toimii Tikellä myös ohjelmistotuotannon ketterien menetelmien konsultoijana. Esimerkiksi Scrum-menetelmän avulla tehostetaan työnohjausta ja autetaan projekteja pysymään sovituissa aikatauluissa.
Siili Solutions on kasvava IT -palveluyritys, joka toimii pk-seudulla, Jyväskylässä ja Tampereella. Tarjoamme asiakkaillamme joustavasti palveluja ja kivenkovaa osaamista niin teknologiakonsultoinnin, projektitoimitusten kuin IT -rekrytointienkin saralla.