Siili    Asiakkaat    Tuotekehitysprosessi kuntoon

 

Tuotekehitysjohtajan haaste

Nopeasti kasvanut teknologiayritys tunnisti tutkimus- ja tuotekehityksessään toiminnan parantamisen mahdollisuuden.

Yrityksen nopean kasvun myötä alkuaikojen pienimuotoiselle toiminnalle suunnitellut toimintamallit eivät enää sopineet laajentuneeseen liiketoimintaan, yrityksen tulos kärsi tilanteesta. Tuotekehityksen paino väheni, toimituskyvykkyyden ja toimitusprosessien noustessa toiminnalle kriittisiksi. Sisäistä prosessikehistystä mietittiin omin voimin, mutta yhteistuumin johdon ja operaatiovastaavinen kanssa päädyttiin lopputulemaan käyttää ulkopuolista asiantuntijuutta toiminnan kehittämiseen ja tuloksen sitä kautta parantamiseen.

Muutosprojekteissa ja -hankkeissa on usein eri yrityksissä todettu ulkopuolisen osaamisen ja muutosjohtamisen tuottavan parhaita tuloksia - jo yksinkertaisesti ulkopuolisen toimijan "puolueettomuuden" tarjotessa hyvät edellytykset muutosten läpiviennille.

Auditointi ja tavoitetilan määrittäminen

Siili kokosi toimeksiantoon kokeneen muutosjohtajan vetämän asiantuntijatiimin, tutki ja tunnisti yrityksen toimintojen nykytilan asiakkaan eri toimintojen vetäjien ja tekijöiden kanssa, tunnisti tärkeimmät kehityskohteet ja sopi asiakkaan kanssa tavoitetilan muutoksen jälkeisille operaatioille.

Kartoitukseen käytettiin niin haastatteluita kuin yhteisiä työpajoja yrityksen asiantuntijoiden ja johdon kanssa. Tavoitetilaan saavuttamiseksi määriteltiin tarvittavat muutokset ja tehtävät, tekeminen projektisoitiin ja muodostettiin projektin ohjausryhmä sekä työtavat.

Käyttöönotto

Varsinaisen toiminnan kehityksen jatkona määritellyt tavoitteet työtapoineen, prosesseineen ja työkaluineen käyttöönotettiin Siilin johtamana projektina, jolla tuettiin asiakkaan omien vastuuhenkilöiden muutosjohtamista ja määriteltiin niin aikataulut kuin tavoitteet käyttöönotolle.

Käyttöönotto on usein haluttujen muutosten saavuttamisen hankalin osuus, joten Siililtä panostettiin tähän tekemisen vaiheeseen erityisesti suunniteltujen investointien hyödyjen toteuttamiseksi.

Lopputulokset

Lopputulemana asiakas tunnistaa tehostuneen toiminnan, kasvaneen liikevaihdon ja -voiton ja samalla yrityksen henkilöriskien vaikutusta on pystytty huomattavasti pienentämään muutettujen toimintatapojen tukiessa tehokasta liiketoiminta-kriittisten osa-alueiden dokumentoimista, seuraamista ja tiedon jakamista.

Jatkossa Siilin osaamista ja asiantuntemusta käytetään tarpeen mukaan koulutusten järjestämiseen, toiminnan edelleen tehostamiseen ja osallistumaan kasvun mahdollistamiseen kansainvälisille markkinoille.