|
|
|
Liiketoimintajohtajan ongelma
Asiakkaamme halusi tehostaa tietyn liiketoiminta-alueen verkkopalveluprosessia. Toimimme teknisenä koordinaattorina käynnistettävässä projektissa. Myös ratkaisun looginen määrittely tehtiin johdollamme. Ongelmana oli se, että prosessin hoito suoritettiin eri vaiheissa eri sovelluksissa. Keskeneräisistä prosesseista oli vaikea saada kokonaiskuvaa ja prosessin henkilöt joutuivat tekemään runsaasti turhaa työtä etsiessään oikeita työvälineitä. Ratkaisun valinnassa otettiin huomioon olemassa olevien järjestelmien hyödyntämisestä saatavat kustannussäästöt.
Siksi projektissa ei toteutettu uutta järjestelmää, vaan rakennettiin olemassa olevaan tietoon tukeutuva uusi hallintanäkymä, jonka avulla henkilöillä on jatkuvasti ajantasainen tieto käynnissä olevista prosesseista ja navigointi oikeaan työvälineeseen onnistuu automaattisesti. Prosessin tehostamiseksi myös riskienhallinnallisen käsittelyn tukea parannettiin. Uudessa ratkaisussa sovellus analysoi hakemusten tietoja valmiiksi päätöksenteon nopeuttamiseksi ja virhemahdollisuuksien vähentämiseksi. Haastava projekti saatiin vietyä läpi aikataulussa ja kehittynyt seuranta- ja tilastointijärjestelmä on paljastanut tehostamistavoitteiden reilun ylittymisen.
|
|